10/05/2014

Nopea kissapaita ja kierrätetyt pellavahousut



































Inspis iski, kun oli aikaa tehdä jotain puolessa tunnissa, ja kissapaidan tekoon kuluikin vain viitisentoista minuuttia. Tähän tarvitaan aikaisemminkin käyttämääni Freezer Paperiä, jota olen ostanut Englannista askarteluliikkeestä.

Piirrä yksinkertainen kissa tai muu eläin nopeasti freezer paperille. Tai vielä parempi, anna lapsen piirtää kuva. Leikkaa paperista sabluuna yhtä "huolimattomasti". Silitä paperi kiinni paitaan ja töpöttele väri kankaaseen. Poista paperi varovasti ja anna kangasvärin kuivua. Silitä nurjalta puolelta pesunkestäväksi.

Rennot pellavacaprit ompelin serkkuni vanhasta pellavamekosta, joka oli malliltaan ja koristelultaan aikansa elänyt. Lapsi tykkää niistä kovasti ja ne ovatkin tosi mukavan näköiset ja varmasti vilpoisat kesällä. Kaavat housuihin otin kirjastosta lainaamastani Siksakkia - Ompele lapselle käytetystä uutta -kirjasta. Mainio kirja muuten, paljon helppoja ja yksinkertaisia ohjeita ja kaavoja.



/ / /



It took me about 15 minutes to make the cat print. For this project you will need some Freezer Paper.

Draw a simple "childish" cat or other animal on the freezer paper, or even better, let a child draw it. Cut it out so that it will make a stencil. Don't be too precise with the cutting, do it quickly. Iron the stencil on the shirt and add the fabric paint. Carefully detach the stencil and let the paint dry. Iron on the reverse side.

The capri trousers were almost as quick a project as the cat print. I used linen from my cousins old, not so fashionable anymore, summer dress. They look really comfy and airy on the little one and also fit neatly. I used a pattern from a book I found in the library, it's originally Norwegian and called Sikksakk. Sy barneklaer av brute voksenklaeer (May B. Langhelle).





2 comments:

Unikuu said...

löysin sun blogin juuri. ja olen täällä sitä nyt syönyt silmillä. kauniita kuvia ja ihanan raikas tunnelma. erityisesti ompeluun hurahtaneena pidän ompelu tägin alla olevista ja juuri tästä kissasta. niin viehättävä.

Maija said...

Mahtavaa, Unikuu! Tosi kiva kuulla, että tykkäät blogistani. Kiitos kommenteista!