11/10/2011

Punaista ja valkoista

Minulla on tällä hetkellä himo punaiseen väriin. Se taisi alkaa joskus keväällä, eikä loppua näy.



Askartelin tämän koristeen tyttären 1-vuotissyntymäpäiville elokuussa, mutta en ole halunnut ottaa sitä vieläkään alas.


Uusi tyynynpäällinen syntyi leikkelemällä ja ompelemalla Ikean raitakankaasta.


Himoitsin tätä ostoskoria kirpputorilla, eikä nihkeä mummeli suostunut sitä myymään. En kuitenkaan luovuttanut ja kysäisin toisena päivänä toiselta myyjältä, josko tämä tohtisi luovuttaa aarteen haltuuni. Jo vain, eurolla lähti!


Oranssikin käy. Kaksi tällaista söpöliiniä odottivat noutajaansa (eli minua) tänään kirpputorin ilmaislaatikossa.



Puinen U-kirjain on myös kirpputorilöytö, samoin perinteinen kello, jossa on sopivasti punainen sekuntiviisari.



Jukka-jakkara löytyi parilla eurolla lapsen iloksi ja punavalkoinen pinnatuoli on nyt tytön huoneessa sängyn vieressä yöunille saattajan istumapaikkana. Se löytyi kirpparilta Kotkasta, samoin ihana sydänkuvioinen kulho, jolle löysin samaa sarjaa olevan pienemmän kaverin parin päivän päästä toiselta kirppikseltä.


Otos perinteiseltä syksyn sieniretkeltä serkkujen kanssa ♥

3 comments:

Liinu said...

Ihana sydänkippo. Näin yhdellä kirpputorilla kenties samaan sarjaan kuuluvia kahvikuppeja. Olivat ikävä kyllä sen verran huonokuntoisia, että jätin ostamatta.

Noita hengareita oli lapsuudenkodissani käytössä viljalti, mutta ne olivat mustia. Oranssi on kyllä paljon hienompi :)

Anonymous said...

Hei!

Sinulla on kiva blogi!

Innostuin tuosta tekemästäsi punaisesta koristeesta.
Voitko kertoa miten olet sen tehnyt? Onko se ommeltu ja ovatko punaiset kolmiot paperia vai kangasta?

Mukavaa kesää!

Maija said...

Hei!

Tein koristeen ompelemalla paperikolmioita yhteen. Tosi helppoa.

Kiitos samoin, hyvää kesää ja kiva, että tykkäät blogista! :)