12/10/2011

Rahin talviturkki





Muutettuamme viime joulukuussa tähän asuntoon huomasimme, että meillä oli ihan liikaa huonekaluja. Vaikka neliöitä on enemmän kuin edellisessä asunnossa, ovat huoneet niin eri muotoisia ja kahdessa kerroksessa, ettei kaikkia kalusteita saanut mitenkään fiksusti paikoilleen. Niinpä myimme kaiken mahdollisen ylimääräisen pois, emmekä ole katuneet hetkeäkään. Vähän aikaa sitten tyhjensimme vielä joka sopen ja kaapinperukan pikkutavarasta ja vaatteesta, joita emme enää käyttäneet ja saimme muhkeat voitot myymällä ne kirpputorilla. Onneksemme täällä uudessa kotikaupungissa on todella mainio myyntipaikka, missä meillä on tälläkin hetkellä myyntipöytä vuokrattuna pariksi viikoksi.

Tämä kaikki olisi tietenkin kannattanut tehdä ennen muuttoa, mutta meille oli syntynyt elokuun lopulla pikkuinen tyttö, joten pelkkä pakkaaminen, muutto ja remontti tässä kodissa olivat kyllä ihan riittävän iso ponnistus.

Sitten itse postauksen aiheeseen! Meillä oli alunperin kaksi Ikean Klippan-rahia, joista toisen saimme myytyä, mutta toinen jäi nurkkiin pyörimään. Sittemmin se on kyllä löytänyt suht' fiksun paikankin ja toiminut vieraiden istumapaikkana. En tiedä mistä idea uuden päällisen ompeluun tuli, mutta jostain se yhtäkkiä pompsahti päähäni. Valkoisella päällisellä rahi oli kolkko ja huomaamaton, joten ajattelin, että voisin tehdä siitä oikeasti sisustuselementin.

Kipaisin parilta kirpparilta hakemassa muutaman neulepuseron, heitin pyykkikoneeseen ja pesun jälkeen saksin osiksi. Ne olivat oikeasti niin rumia malliltaan, ettei niitä olisi pitänyt Metsolan Erkkikään, joten leikkely ei ollut vaikeaa. Ompelin tilkut saumurilla yhteen ja sivuosat ompelin muotoon, niinkuin kangaspäällisessäkin on tehty. Mikä parasta, rahissa on tarranauhaa sisäpuolella alareunassa, johon neulekankaat kiinnittyvät tiukasti. Mitään muuta kiinnitystä ei tarvinnut kehitellä. Nuo kalseat harmaat jalat voisin vielä suihkauttaa spraymaalilla valkoisiksi. Neuleiden kuviot ja värit muuten toistelevat kivasti muita yksityiskohtia olohuoneestamme - olen tosi tyytyväinen lopputulokseen.

No comments: