25/10/2011

Tunnelmalliset tiistait






Kirpputorivoitoilla kävin ostamassa kukkia (tietysti) ja Marimekon Surrur-kirjan, jota olen himoinnut itselleni jo pitkään. En raaskinut eilen edes selata sitä vielä kokonaan läpi. Mieskin oli ideoista ihan tohkeissaan.

Käyttämättömänä kaapissa lojuneesta raidallisesta trikoosta tulkoon jotakin virkkukoukun voimalla.

Eilen ikkunaan ripustetuista paperipisaroista heittäytyi tänä aamuna upeassa lokakuun valossa leikkisät varjot olohuoneen seinälle.

Keinuhevonen sai sutimalla modernimman ulkomuodon ja tyttönen ratsastaa sillä ylpeänä leveä hymy kasvoillaan.

Tiistai-illat ovat nykyisin erityisen odotettuja - silloin on mieheni kokkausvuoro ja illallisen lopputulos minulle aina yllätys. Alunperin pyysin miestäni tekemään ruokaa jonakin päivänä, ettei minun tarvitsisi lapsenhoidon lomassa ihan joka päivä vaivata päätäni kokkausasialla. Mielessäni oli vaikkapa linssikeitto tms., mutta mies ottikin kauhan tosissaan kauniiseen käteensä ja tähän mennessä kynttilän valossa ollaan maisteltu mm. kampasimpukoita ja kevätkääryleitä. Ihanaa <3

2 comments:

Liinu said...

Ahaa, nyt tiedänkin mitä pyydän joululahjaksi. Surrur-kirjan tietysti!

Hauskoja nuo pisarat.
Iloista loppuviikkoa :)

Maija said...

Ajattelin itsekin ensin pyytää sitä joululahjaksi, mutten malttanut enää odottaa! :)