14/03/2012
ABC's and 123's
Oxfordin Blackwell's on yksi maailman vanhimmista kirjakaupoista. Mieheni on lukutoukka, eikä hän tietystikään pane pahakseen, että Englanti on oikea lukijan aarreaitta. Viime viikonloppuna kävimme kaupungilla kiertelemässä ja pistäydyin nopeasti Blackwell's Art & Poster Shopissa. Mitä kaikkea ihanaa siellä olikaan... Jouduin hieman hillitsemään itseäni. Nappasin mukaan kuitenkin mainiot isot aakkos-/eläinkortit, jotka luonnollisesti ovat englanninkieliset. Toistaiseksi niiden avulla harjoitellaan eläimiä suomeksi, mutta tulevaisuudessahan ne toimivat sekä kirjainten että englannikielisten sanojen opettelussa. Väriäkään näistä Eric Carlen kuvituksista ei ikinä puutu.
Kartutin myös Charley Harper -kokoelmaamme hauskalla numerokirjalla. Lapsesta on tällä hetkellä kiva osoitella kaikenlaisista kuvista yksityiskohtia äidin ja isän toistellessa samoja sanoja loputtomiin. Lisäksi ostin isoja eläinaiheisia tarroja, joilla voi koristella lapsenhuoneen seiniä pitäen vuokranantajan samalla tyytyväisenä. Täällä asunnon kunnosta ollaan erityisen tarkkoja - yhtään ylimääräistä koukkuakaan ei saa seiniin naputella. Johtunee siitä, että rakennus on vain muutaman vuoden vanha ja sen takia se halutaan pitää mahdollisimman pitkään edustavassa kunnossa. Siisteys ei meitä tietystikään haittaa, eikä nyt olisi intoakaan remontoinnille tms. suuremmille sisustusprojekteille.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment